Vaikuttavaa valmennusta digitaalisesti
IDentifio on digitaalinen palvelu ID valmennukseen ja työnohjaukseen. Digitaalisuus ja modernit työkalut ovat tulleet jäädäkseen myös ohjaukseen. Vaikka IDentifio palvelu on avattu 2021, on sen taustalla olevaa osaamista kehitetty jo pitkään yhdessä työnohjaajien, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Olemme nyt valmiina kasvuun: Haluamme vaikuttaa ja kasvaa yhteisenä verkostona vahvaksi virraksi, olla avuksi monille ja monien kanssa.
Mistä IDentifio sai juurensa
IDentifion taustalla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yksilöiden, työyhteisöjen ja organisaatioiden kehittämistyöstä. Keskeisenä kohteena on ollut aina ihminen, hänen identiteettinsä ja työnsä. IDentifion ytimessä on juuri tämä ihmisen vahvistumisen agenda organisaatioissa sen eri muodoissaan.
IDentifio on osa ID-brändiä, joka on syntynyt Salme Mahlakaarron pitkän kehittämistyön tuloksena (www.idmahlakaarto.fi). Synnytysprosessia ovat vuosien mittaan tukeneet lukuisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit vuorokuuntelun kautta. ID-brändi pohjautuu identiteettilähtöisen työelämän kehittämiseen ja sen tuotteita ja palveluja on koestettu sekä käytännön hankkeissa että tutkimuksellisesti.
VISIO
IDentifion ytimessä on virtuaalinen kohtaaminen. IDentifio luo ja toteuttaa moderneja ja uudistavia palveluja, jotka auttavat yksilöitä ja yhteisöjä vahvistamaan työidentiteettejä niin, että henkilökohtainen sekä yhteisöllinen toimijuus vahvistuvat. Tavoitteenamme on tuottaa digitaalista palvelua tulevaisuudessa 24/7, mikä mahdollistaa yksilöille ja organisaatioille vahvan kasvun tuen sekä hyvinvoinnin ankkurin.
MISSIO
IDentifio uudistaa työelämää ihmisen henkilökohtaista voimaa vahvistamalla. Missionamme on saattaa ihmiset ja yhteisöt onnistuneeseen tulevaisuuteen lisäten yksilöiden itseohjautuvuutta ja resilienssitaitoja. Näin synnytämme kestävää hyvinvointia työhön ja henkilökohtaiseen elämään.
ARVOT
Läsnäolo
Luotettavuus
Rohkeus
LÄSNÄOLO
Perustana on asiakkaan yksilöllisyys ja hänen tarinansa ainutlaatuisuus. Asiakas saa oman tarinansa työstämiseen sekä kasvuunsa aitoa ja läsnäolevaa tukea.
LUOTETTAVUUS
Rakennamme asiakkaaseen elävän, vuorovaikutuksellisen ja luottamuksellisen yhteistyösuhteen. Työtämme rikastuttavat identiteettityötä tukevat ID menetelmät. IDentifion asiakkaat saavat ammattitaitoista, laadullista ja Identiteettityöhön erikoistunutta ohjausta.
ROHKEUS
IDentifio haastaa asiakkaansa löytämään omat voimavaransa ja oivalluksensa. Tuemme yksilöä edistymään rohkeasti ja luovasti omassa työssään sekä toteuttamaan potentiaaliaan.
Keitä me olemme? IDentifion tiimiläiset.
Salme MAhlakaarto
ID Valmentajakouluttaja
FT, THM, PDO, työnohjaaja.
Sisällön kehittäminen, ID Valmennuksen kehittäjä.
+358 40 571 9260
salme@mahlakaarto.fi
Soile Kollanen
Työnohjaaja
KM, lähihoitaja, työnohjaaja (STOry), mindfulness tunnetaitovalmentaja, ID Valmentaja.
Työnohjaajien palveluprosessin kehittäminen.
+358 50 595 5265
soile@loitse.fi
Hanna Väinölä
Palvelumuotoilu
Teollinen muotoilija, taideteollisuusalan artesaani.
Palvelun muotoilu ja käyttöliittymäsuunnittelu.
+358 40 013 7943
hanna.vaino@gmail.com
OUTI IHANAINEN-ROKIO
Liiketoiminnan kehitys